使用Player FM应用程序离线!
Kipupiste: Syömishäiriöt
Manage episode 346724122 series 2139986
Syömishäiriöön sairastunut kärsii ylikorostuneesta suhteesta ruokaan ja omaan kehoon. Kristiina Katajikko kamppaili anoreksiaa ja bulimiaa vastaan kymmenen vuotta. Näihin vuosiin mahtuu suurta syyllisyyttä, epäonnistumisen tunteita, itseinhoa sekä ahdistusta.
Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio Play.
Terapeutti Pirita Jaaksi keskustelee syömishäiriöistä Kristiina Katajikon kanssa. Kristiina sairastui 16-vuotiaana anoreksiaan ja sen jälkeen sairaus muuttui bulimiaksi, kun hän lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Kristiina Katajikko muutti lukion jälkeen Ruotsiin ja taisteli täällä yksin sairauttaan vastaan, kunnes pääsi lopulta toimivaan ja pitkään terapiaan. Ennen sitä syömishäiriö ohjasi hänen elämäänsä kokonaisvaltaisesti hetki hetkeltä. Syömishäiriöistä parantumiseen meni häneltä kymmenen vuotta.
"Syömishäiriö on pahojen ajatusten kehä. Se että kaikki ajatukset, kaikki voimat, kaikki energia menee syömisen ja syömättömyyden ajattelemiseen."
Kristiina Katajikko
Kristiina Katajikko on lukenut vuosikymmenten jälkeen nuoruusvuosiensa päiväkirjojaan ja kertoo, että kirjoituksista paistaa läpi itseinho. Hän piilotteli syömishäiriötään ja piti sitä omana ongelmanaan, josta ei halunnut kertoa kenellekään. Hän eli kaksoiselämää ikään kuin sairautta ei olisi ollut olemassakaan.
Kristiina Katajikko haluaa omalla kertomuksellaan viestiä, että syömishäiriöstä voi parantua. Itselleen hän on vihainen siitä, että antoi sairaudelle niin monta vuotta nuoruudestaan.
Kipupiste-ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen terapeutti Pirita Jaaksi.
Virpi Inkeri, tuottaja
virpi.inkeri@sverigesradio.se
208集单集

所有剧集
×欢迎使用Player FM
Player FM正在网上搜索高质量的播客,以便您现在享受。它是最好的播客应用程序,适用于安卓、iPhone和网络。注册以跨设备同步订阅。