Nälkä on vallan puutetta, ei ruoan puutetta
Manage episode 399465536 series 2843641
内容由Yle Areena提供。所有播客内容(包括剧集、图形和播客描述)均由 Yle Areena 或其播客平台合作伙伴直接上传和提供。如果您认为有人在未经您许可的情况下使用您的受版权保护的作品,您可以按照此处概述的流程进行操作https://zh.player.fm/legal。
Euroopan viimeinen suuri rauhanajan nälänhätä nähtiin 1860-luvulla Suomessa, kun halla tuhosi sadot useana peräkkäisenä vuotena. 1900-luvun aikana nälän luonnolliset syyt selätettiin teknologialla. Viljely tehostui ja maailmankauppa kehittyi. Nälänhädistä piti tulla historiaa kaikkialla. Kuitenkin maailmassa elää edelleen satoja miljoonia aliravittuja ihmisiä. Ruokaa tuotetaan tarpeeksi, mutta se jakautuu epätasaisesti. Viime vuosina äärimmäistä nälkää näkevien ihmisten määrä on lisääntynyt ilmastonmuutoksen ja konfliktien vuoksi. Viljan kansainvälinen kauppa on suojannut kansakuntia nälänhädiltä, mutta epäreilu globaali ruokabisnes on myös luonut olosuhteita nälälle. Esimerkiksi Afrikassa viljelijöiden on pitänyt siirtyä tuottamaan arvokkaampia vientikasveja, kuten kaakaota tai sokeriruokoa, paikallisen ruokaturvallisuuden kustannuksella. Miksi nälästä ei ole vieläkään päästy eroon? Miten nälän syyt ovat muuttuneet eri aikoina? Näitä kysymyksiä pohtivat talous- ja sosiaalihistorian dosentti Antti Häkkinen, ympäristötutkija Ville Lähde, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren.
…
continue reading
49集单集